Arto Pietilä (toim.): Mellilä — kyliltä ja kulmilta
Mellilä on Mellilä vaikka voissa paistaisi. Mellilä on myös “Sorakylä”, joka näyttää jutunkertojan lahjansa. Kirjassa on valtavasti tarinoita, asiaa ja valokuvia laidasta laitaan, kyliltä kujille.Huumoria, kaskuja, koiranleukoja, ajattelijoita, omaperäisiä kanssaihmisiä, keksijöitä, toimeen tarttujia, vanhan sukupolven tietäjiä ja uskalikkoja.
Nämä ihmiset ovat rikastuttaneet seudun elämää monella tavalla ja saavat hymyn huulille. Saavat myös aikaan pyörremyrskyn.
400 sivua. 343 valokuvaa. 8-sivun väriliite.
ISBN 978-952-5964-44-8
Sesse Koivisto: Huvila Kulosaaressa
Lähes satavuotiaassa rapistuneessa Villa Sigridissä asuu kolme sukupolvea. Tunnettu arkkitehti Valto rakastuu nuorempaan naiseen ja jättää pitkän avioliiton jälkeen vaimonsa Mirjan.Aikuiset lapset omine lapsineen muuttavat huvilaan takaisin. Perheenjäseniä yhdistää toisista välittäminen, ilo ja suru, myös hautajaiset ja häät Villa Sigridin salissa.
Miksi ihminen tekee valintansa? Voiko itse vaikuttaa elämäänsä vai onko kaikki kiinni sattumista? Romaani kertoo ihmiselämän keskeisistä kysymyksistä, ja vaikka sitä kannattavat vakavat teemat, kirjassa on lämpöä ja huumoria.
ISBN 978-952-5964-43-1
Risto Ahti: Jestas sentään! — Risto Ahti muistelee
”Näin päivänvalon yhdeksän kuukautta myöhemmin, kun jatkosota oli alkanut kesällä 1941. Synnyin Rauhalinnan keittiön takaisessa kamarissa. Kätilö oli tullut kirkolta ja niin potra poika syntyi. Pojalle oli outoa, kun koulussa mainittiin sukunimi Ahti. Ketä opettaja oikein tarkoittaa? Ei ainakaan minua, mutta olin väärässä. Oikea sukunimeni oli Ahti!”Risto Ahdin elämä on täynnä yllätyksiä ja käänteitä. Nuorena poikana, ylioppilaana, teologian opiskelijana, pappina, kirkkoherrana, rovastina, perheenisänä, ruskamatkojen vetäjänä, maratonien taivaltajana, kirjailijana ja uskon luojana. Uskomaton elämä ja uskomaton päiväkirja, jonka pohjalle kirja rakentuu.
80 valokuvaa
ISBN 978-952-5964-47-9
Veikko Hulkko ja Arto Pietilä: Kuvat kertovat — kaupalasta kaupungiksi
ISBN 978-952-5964-46-6
Olavi Heikkinen: Edenistä länteen
Impulsiivinen nelikymppinen opettajarouva Saara Laakso-Vuori, jolta puuttuu pro gradu -tutkielma, joutuu hämmentävän kevätjuhlan jälkeen Turusta Oulun Edenin kylpylähotelliin. Myös naisen isä on hävinnyt. Kylpylästä opettaja ajautuu Hailuotoon ja tapaa kiinnostavan emeritysprofessorin, joka on jäänyt elämän yksinäisyyteen. Pian he tekevät yhdessä gradua, ja seuraa monenlaisia käänteitä. Romaanissa on luontotietoa, persoonallisia yksilöitä, oppineisuuden tuomaa rajoittuneisuutta, rehellisyyden ja itsekkyyden hyviä ja huonoja puolia, kepeitä ja syvällisiä keskusteluja.ISBN 978-952-5964-50-9
Mervi Kiiskilä: Merboren yötaivas
Annikan elämä on kuin yksinhuoltajaäidin arkea, sillä aviopuoliso on joutunut petoksistaan vankeuteen. Omituisen rahakätkön löytyminen ja lomareissu Pohjoiseen muuttaa Annikan elämää mielenkiintoisella tavalla. Jostain on luovuttava saadakseen jotain uutta tilalle. Menetyksiltä ja murheilta ei vältytä, mutta se vain kasvattaa ja vahvistaa.ISBN 978-952-5964-51-6
Asko Viholainen: Vanavedentekijät
Teos on tarinoita merenkulkijoista (1960-1980) ja merestä elävistä miehistä ja naisista. Silloin olivat ihmiset värikkäitä persoonallisuuksia, joita ei enää tapaa merellä eikä maalla. Merenkulku on muuttunut niin kuin kaikki muukin. Kiire ja tehokkuus on lyönyt leimansa merenkulkuunkin. Enää ei löydy ns. merimiesromantiikkaa, jos sitä on koskaan ollutkaan, muuta kuin kuvitelmissa ja tietysti lauluissa! Merimiehet olivat kovia juhlimaan ja tarinoimaan satamissa, mutta tekivät he työtäkin niska limassa. Nyt pääset kurkkaamaan tähän ainutlaatuiseen maailmaan. Lopussa sanasto.ISBN 978-952-5964-39-4
Kirsi Pirttilä: Käen poikanen
Käen poikanen on 1970-luvulta nykyhetkeen kulkeva fiktiivinen kertomus Eikasta, perheenisästä, joka on henkeen ja vereen automies. Hän harrastaa autourheilua, myy varaosia ja välillä autojakin. Eikka elää perheelliseksi mieheksi käen elämää, kukkuu missä milloinkin, juopottelee ja ajautuu toisten pesille. Eikan elämästä puuttuu jokin. Hän etsii itsekään tietämättä mitä ja miksi.Eikka kasvaa ihmisenä, mutta eletty elämä vaatii veronsa ja kaikella on hintansa. Voiko mitään korjata enää ennalleen, sirpaleista rakentaa uutta? Löytääkö mies etsimänsä? Eikka kokee myös hengellisyyden kosketuksen, mutta muuttaako se hänen elämäänsä?
Romaani kuvaa Eikan elämää tapahtumarikkaasti ja elämänmakuisesti. Kirja sisältää suuria tunteita, joihin lukijan on helppo samaistua.
ISBN 978-952-5964-42-4
Jussi Niinenmaa: Neljäs kuolemansynti — vai maailman pelastus
Alussa oli suo, kuokka ja suomalainen mies. Raivaajaesivanhempamme ovat luoneet meille kuvan ahkeruuden kaikki voittavasta ominaisuudesta, ja sitä on pidetty esikuvana näihin päiviin asti. Mieliimme on muistutettu antiikin tragedioista (suom. pukkilaulu), joissa sankari usein teki kohtalokkaan erehdyksen eli hamartian, joka käännettiin suomeksi sanalla synti.Koska käytämme huomattavasti enemmän maapallon voimavaroja kuin se tuottaa niitä ja teemme turhia tavaroita, joita ilmankin voisimme elää, pitäisikö vihdoin miettiä, mikä on nykyinen pukkilaulumme? Pidämmekö yhä kuolemansyntinä ansaittua rennommin elämistä vai onko kohtalokas erehdys nääntyä työtaakkansa alle?
Teos haastaa lukijan miettimään arvovalintojaan – jopa hieman houkuttelee syntiin.
ISBN 978-952-5964-40-0
Teija Anneli: Peililasisalit
Teija Annelin runokokoelma liikkuu näkyvän ja näkymättömän rajapinnalla. Elämme kuvien täyttämässä maailmassa, joka on täynnä alati vaihtuvia heijastuksia, hetken kuvajaisia. Yhden ehjän kuvan muodostaminen on vaikeaa, jopa mahdotonta. Runoissa pohditaan näkemisen ja näkymisen tematiikkaa, katseen ja katsomisen merkitystä; sitä kuinka vaikeaa mutta yhtä aikaa välttämätöntä itsemme ja toistemme näkeminen on.Teija Anneli on Muhokselta kotoisin oleva runoilija, psykologi ja terapeutti, joka tekee työtä elämän käännekohdissa olevien ihmisten kanssa. Hän on tuottelias ja monipuolinen sanataiteilija, jolta on ilmestynyt kahdeksan runokokoelmaa ja viisi runo-CD:tä. Elämän perusjännitteet ja ihmisen osa maailmassa kiinnostavat häntä, mikä näkyy ja kuuluu hänen runoissaan voimakkaina vastakohtina. Teija Anneli on myös vahva tulkitsija, joka esiintyy ahkerasti eri puolilla Suomea.
ISBN 978-952-5964-41-7
Sanni Antelo: Ihmeellinen taulu
Sinä osoitit uskollisuutta, nöyryyttä, palvelualttiutta, luottamusta, anteeksiantoa ja rakkautta. Olit kaikkien ystävä, jopa orvoksi jääneen kyyhkysen. Haluan sinun jäävän elämään satukirjan sivuille tuomaan iloa erityisesti lapsille.Opin sinulta paljon. Annoit minulle paljon. Kiitos kun tulit elämääni, Petrus.
ISBN 978-952-5964-45-5
Ritva Ahola ja Helena Lindström: Kuuma kesä Korkholman saaressa
Elämä Korkholman paratiisisaaressa vaikuttaa rauhalliselta mutta yllätyksiä on tulossa...Mustapartainen taiteilija ilmestyy asumaan pappilan saunakamariin. Kartanoon kohdistuu uusia suunnitelmia. Ja Itätalo kukoistaa. Leppälän lapset ovat menestyneet, mutta Jussi-vainaan sielulintu ei jätä Ullaa rauhaan.
On kuolemaa ja rakkautta, on pitsisiä alusvaatteita ja ampumaharjoituksia. Ihmissuhteet syvenevät, tunteet paljastuvat ja entiset rakastavaiset kohtaavat, mutta aina on joku, jota asioiden käänteet ei miellytä.
Kaiken kaikkiaan, ihmeellinen kesä Korkholmassa!
ISBN 978-952-5964-37-0
Anna O.: Sikaprinsessa
Anna O:n suorasukainen ja puhutteleva esikoisromaani Sikaprinsessa kertoo nuoresta naisesta, joka saa lapsena taistella olemassaolostaan isäpuolen ja äidin hallitsemalla sikatilalla, jossa ei kuule hyvää sanaa eikä tapaa inhimillistä kohtelua. Sama jatkuu vielä prinsessan mentyä naimisiin, mutta hän ei lahjakkaana naisena anna periksi, vaan opiskelee yliopistossa, pärjää mallina ja saa uuden mahdollisuuden ja elämän. Onko väärin syntyä kauniiksi ja lahjakkaaksi, sitä voi jokainen miettiä.ISBN 978-952-5964-31-8
Eerik Jukkala: Pitkä matka Pohjanmaalle
Vimpeliläissyntyinen Jorma Eerik Jukkala, leipätyönsä Ähtärissä tehnyt opettaja on ollut mukana monessa. Työnsä ohessa hän on toiminut muun muassa kunnallispoliitikkona ja journalistina, mutta hänet tunnetaan myös ennen kaikkea pesäpallomiehenä. ”Pitkä matka Pohjanmaalle” on hänen ensimmäinen täyspitkä romaaninsa. Se on eräänlainen aikamatka 1960-luvulle, suurten ikäluokkien nuoruuden maisemaan. Jukkala on koonnut näennäisen eriparisista aineksista monitasoisen joustavan tarinan, mikä pitää sisällään ihmissuhteiden kartoitusta, elämänkohtaloiden hahmottamista ja yllättäviä tilanteita. Kerrontaa sävyttää voimakas arjen ja yksityiskohtien tuntu.ISBN 978-952-5964-22-6
Hannu Mansikkaniemi: Ain niil jottaan sattuu
Maantieteilijä Hannu Mansikkaniemi katseli ja mietti Juvan kylän maisemia ja ihmisiä professorin silmälasien takaa jo pikkupoikana. Eläkevuosinaan hän kirjoitti muistot hersyviksi tarinoiksi, joissa viidellä alakouluikäisellä kaveruksella riittää tekemistä. Elettiin Lontoon olympiavuotta 1948. Isoon jokeen, koskeen ja patoon liittyi vaaroja, mutta poikien päivät olivat aurinkoa, uimavettä ja valkeita hiihtohankia. Pula-aika ei lapsia haitannut, parempaa ei kukaan ollut nähnyt. Vanhemmatkin olivat tyytyväisiä, sillä sota oli takana, hengissä selvinneet elossa ja kahvi teki paluuta. Erityinen kiitos kirjoittajalle tulee poikien puheista ja taitavasta Tarvasjoen murteen käytöstä.ISBN 978-952-5964-34-9
Eila Rautanen (toim.): Laulava kulkuri
Laulavan Kulkurin — Pentti Pöyhösen — elämä oli värikäs ja poikkeuksellisen vaiherikas. Puhelias savolainen kertoi avoimesti elämänvaiheistaan ja innostui kirjasta, kun esitin sitä hänelle. Päätimme laittaa myös kuvia hänen maalauksistaan sekä tietysti lauluja. Kirjan tarinat perustuvat Pentin kertomiin juttuihin ja lukuisiin lehtihaastatteluihin. Tietoja sain myös Pentin ystäviltä sekä Pentti Pöyhönen nuoremmalta, Pentin veljen Teudorin pojalta, joka hänkin on musiikkimies.Laulavasta Kulkurista oli v. 2010 oma näyttely Suomen Harmonikkamuseossa Sysmässä. Museo auttoi joidenkin tietojen saamisessa Pentin tuotannosta ja elämänvaiheista.
— Eila Rautanen, kirjan tekijä
ISBN 978-952-5964-35-6
Mikko Suomi: Atlantiksen perilliset
Helsingin kaupungin työmiehet löytävät Olympiastadionin parkkipaikan alta omituisen, bunkkerimaisen eteisaulan. Yksi työmiehistä, rakennusinsinööri Vainio, keksii pyytää apua Turun yliopiston historianlaitoksella työskentelevältä Taisto Rautaselta. Taisto kiinnostuu löydöstä. Oivallisen päättelykykynsä ja laajan historian tuntemuksen ansiosta miehet onnistuvat pääsemään salaiselle, kätketylle reitille. Reitin vaiheet on kätketty tunnettuihin patsaisiin, rakennelmiin, taidemaalauksiin ja jopa Suomen kuninkaan kruunuun. Matkan varrella selviää, että reitin on rakentanut ja suunnitellut salajärjestö nimeltään Atlantikseen perilliset.Rautasen ja kumppanien seikkailu tarjoaa lukijalle romantiikkaa, vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Minne salakoodein kätketty reitti johtaa? Onko kaiken takana Vapaamuurarit? Miksi poliisin hämäräperäinen erikoisyksikkö Valpo puuttuu peliin?
ISBN 978-952-5964-32-5
Keijo Wääri: Romanin puolikas + wäärinkäsityksiä (2. painos)
Tarina orvosta puolimustalaispojasta, joka vähin eväin lähti Ypäjältä maailmalle. Wäärinkäsityksiä siis. Lemminkäisen Vuoden 1988 Pikipoika tempaistiin pääkaupunkiseudun julkisivusaneerauksiin. Oman firman ohjaksissa suurehkon maalausliikkeen johtajana vauhtisokeus repii hänet hajalle. Välillä ollaan korkealla nosturin nokassa, kunnes palataan sokkelin tasolle. Työn ja yksityselämän raja hämärtyy. Matkan varrella tapahtuu saavuttamattomia yllätyksiä. Vauhti kasvaa, seuraa romahdus, menetys, konkurssi ja uusi alku. Katsoessaan kuolemaa silmiin unelmat muuttuvat. Nyt hän tietää, ettei rahalla saa rakkautta. On aika jälleen aloittaa uusi elämä.Kirjan toisessa osassa on oikeita Wäärinkäsityksiä eli ammattilehdissä julkaistuja pakinoita maalausalasta.
ISBN 978-952-5964-38-7
Heikki Peuraniemi: Ottaako luonnolle — kysyy Metsäheikki
Metsäheikki leikittelee jälleen suomenkielen sanoilla, heittelee niitä lauseen sisällä sinne ja tänne, ja jos sopivaa sanaa ei satu olemaan, tekaisee sen heti itse! Kirjan rakenne on myös omintakeinen. Jutuissa liikutaan vuosikymmenen aikaväleillä ja havaitaan, että samat asiat ovat yhä ajankohtaisia. Ystävällisesti kirjailija tönii myös poliitikkoja, kertakäyttöneuvoksia ja muita julkkiksia, ja ollaan monissa maailmoissa.ISBN 978-952-5964-36-3
Seija Pitkänen: Viisasta uskoa
Usko on monimutkainen asia. Miten näytän uskovalta? Kuinka saan muut vakuuttuneeksi siitä, että olen uskovainen ihminen? Onpas pulmallista!Aikani mietin ja ahdistuin. Sitten päätin heittäytyä Taivaan Isän johdatettavaksi. – Rakas Isä. Auta, neuvo, varjele, opasta, anna anteeksi, älä hylkää. Sinä näet sydämeeni ja ajatuksiini. Eikö se ole tärkeintä? Rakas Jeesus. Tarvitsen Sinun sovitustyötäsi. Anna syntini anteeksi.
En tiedä, onko tieni oikea, mutta ainakin minun on hyvä olla!
ISBN 978-952-5964-29-5
Kirsti Vähäkangas: Tykövetua ja kiinnipitua
Tykövetua ja kiinnipitua on kolmas Meijjän kaupunki tarinoi -kirja. Tämän kirjan tarinat kertovat siitä, miten Raaheen on tultu ja miksi tänne on jääty: osa on saapunut avojaloin, osa kengät jalassa, monet työn perässä. Raahelaiset rakastavat kaupunkiaan niin paljon, että palaavat tänne ainakin kesäksi, jos elämä on kuljettanut muualle.Eräs kirjan tarinoista kertoo megaluokan kiinnipidosta, sillä Reijo Norio on ollut Mökillä kaikkina kesinään, paitsi ensimmäisenä. Kaarina-vaimokin on ollut mukana jo yli puoli vuosisataa.
ISBN 978-952-5964-30-1
Hilkka Kajarto: Sydän kämmenellä
Hilkka Kajarto aloitti runojen kirjoittamisen 9-vuotiaana. Oli sota-aika ja runo auttoi pakoon todellisuudesta. Teininä hän sai Nuoren Voiman Liiton hopeajäsenyyden ja hienoa kannustusta: herkkä luonnontaju, kevätrunot ovat raikkaita ja hymyileviä, runsaasti lahjoja runon alalla. Hänestä tuli opettaja, nyt eläkkeellä. "Oheisten runojen aihepiirin valitsin siksi, että haluan tuoda rohkeasti esille jokaista ihmistä koskettavat tunteet ja elämän kauneuden."ISBN 978-952-5964-25-7
Terttu Jurvakainen: Yön kukat
Terttu Jurvakaisen kymmenes runokokoelma Yön kukat kuljettaa lukijaansa kesästä syksyyn herkin ja voimakkain luonnonkuvauksin käsitellen inhimillisiä etäisyyden ja läheisyyden, läsnäolon ja poissaolon tuntoja ystävyydessä ja rakkaudessa. Vahvat ja puhuttelevat runot tekevät valaisevia matkoja symbolisin ja värikylläisin kuvin taiteen kautta ihmisen sisäiseen ja ulkoiseen maailmaan.Runot kertovat läheisestä suhteesta luontoon, kantaen huolta luonnon hyvinvoinnista, kaiken hyvän ja kauniin katoavuudesta.
ISBN 978-952-5964-23-3
Marjatta Väänänen: Vihreä ovi
Vihreä ovi sisältää jännittäviä tarinoita Marjatta Väänäsen lapsuuden tapahtumista. Vaikka siihen aikaan ei ollut televisiota eikä tietokonetta virtuaalimaailmoineen, tekemistä riitti. "Keksimme leikit itse ja mielikuvitus oli rajaton. Pihapiiristä ja lähimetsistä löytyi virikkeellinen ympäristö touhuillemme. Tämän kirjan kautta haluan kertoa nykyajan lapsille, millainen maailma oli silloin, kun mummi oli pieni."ISBN 978-952-5964-26-4
Hannu Perko: Kokemäenjoki
Kokemäenjoki on kirja, joka vie lukijansa esihistorialliseen aikaan 100 j.Kr. – 500 j.Kr. Tyrvään Liekovedeltä Nakkilaan, Penttalan satamaan merelle päätyvä, erämaiden läpi kulkeva virta tuo rannoille asukkaat, yhdistää ja erottaa. Ihmiset elävät, rakastavat, vihaavat ja taistelevat. Ja antavat syntysijat tämän päivän kylille, Liekolalle, Kaukolalle, Sammulle, Karhiniemelle, Villiölle, Köönikälle ja Nakkilalle.ISBN 978-952-5964-27-1
Merja Murtonen: Kaavoituksen lailisuus ja laatu
Kaavoitusta ja rakentamista sääntelevä maankäyttö- ja rakennuslaki on keskeisin ympäristölakimme. Laissa annetaan paljon valtaa ja vastuuta kunnille. Sen lisäksi laki mahdollistaa niille huomattavan harkintavallan ylittämisen. Tämä teos on ensimmäinen, jossa todetaan tapahtuva merkittävä harkintavallan ylitys ja kuntien suuresta vallasta taloudelle, elinympäristölle ja ihmisoikeuksille aiheutuvia seurauksia.ISBN 978-952-5964-24-0